News
Sopimus tarkoittaa sitä, että Trumpin aiemmin uhkaamat 30 prosentin tullit EU:ta vastaan eivät toteudu.
Kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma sanoo, ettei veronmaksajien pidä kustantaa opiskelijoiden yksiöitä Helsingin keskustasta tai mistään kaupunkien kalleimmilta alueilta. – Opiskelu kestää joka ...
Ajallisesti isku asettuu tilanteeseen, jossa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kesäkuussa purki Yhdysvaltain pakotteet ...
Se, mikä vielä 1980-luvulla katsottiin oikeistolaiseksi, on tänä päivänä politiikassa liberaalia valtavirtaa. Näin kirjoittaa RKP:n entinen puheenjohtaja ja ministeri Stefan Wallin Vasabladetin ...
– Luvut vahvistavat, että euroalue on elpymässä. Elpyminen ei ole supervauhdikasta, mutta se on jatkunut. Käyrät ovat ...
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen pitää luokituslaitos Fitchin perjantaista Suomen ...
Professori Edströmin mukaan mahdollisessa Venäjän ja Naton välisessä konfliktissa Pohjoiskalotin puolustus olisi pohjoismaiden ”Akilleen kantapää”. Alueella on hyvin vähän pohjoismaisia joukkoja, ja ...
Yksi syy luottolukiotusyhtiö Fitchin päätökselle laskea Suomen luottoluokitusta on epävarmuus poliittisesta sitoutumisesta julkisen talouden sopeuttamiseen. Näin arvioi kansanedustaja, kokoomuksen ...
Vihreiden konkaripoliitikko Satu Hassi muistelee Suomen Kuvalehden haastattelussa nuoruuttaan vasemmistoradikaalina ...
Asuntoluottolaitos Hypon toimitusjohtaja Ari Pauna kommentoi Suomen heikentynyttä luottoluokitusta X-viestipalvelussa. Hänen ...
Suomessakin todennäköisesti on hiuslisäkkeitä, joiden materiaali on kerätty hiusharjoista ja viemäreistä. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Hiustenpidennyksiin ja peruukkeihin käytetty hiusmateriaali on ...
Vasemmistoliiton puoluejohto vaikenee paikallispoliitikkonsa uudesta Venäjä-tempauksesta, kertoo Iltalehti. Etelä-Karjalan hyvinvointialueen vasemmistoliiton aluevaltuutettu Ekaterina (Katja) Marova ...
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results